lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tyynysotaa ja cosplaykisaamista Winter Nekoconissa

Winter Nekocon oli... hyvin erilainen kuin mitä olin odottanut. Olin kuvitellut siitä kesä-Nekoconien kokoista ja näköistä, mutta toisin kävi. Kävijäkunta oli keskimääräisesti lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä ikävuotta ja porukkaa oli niin vähän, että välillä käytävät olivat suorastaan autiot. Hyvin hämmentävää, mutta eipä sille mitään mahtanut. Jos olisin lähtenyt coniin vieraalle paikkakunnalle varta vasten, olisin pettynyt, mutta nyt kokemus oli mallia "noh kävinpähän tuossa 10 minuutin ajomatkan päässä conittamassa".

Lauantaina tuuletin Shinjiä Persona kolmesta. Puku on vuosimallia 2012 ja näyttääkin siltä, mutta yritin ignoorata puvun epäkohdat ja keskittyä olennaiseen eli paricossiin Novadillen kanssa. Minako ja Shinji -paricossi oli ollut suunnitteilla öö varmaan juurikin sieltä vuodesta 2012 asti, ja tuntui oikein muikealta saada se viimein toteutettua.

Meillä oli vähän liiankin hauskaa tyynyjen kanssa.
BABY BABY BABY YEEEAAAAAAHHH

 Sekä lauantaina että sunnuntaina cossieni ikuistajana toimi aivopieru.

Sunnuntain cossini oli Yomi Senran Kagura -pelisarjasta (olen tosin itse pelannut vain Burstin). Kun ostin Burstin kesällä 2014, tiesin heti että tulen tykkäämään Yomista ja että haluan cossata häntä vielä joskus. Melkein kaksi vuotta siinä meni, mutta nyt se on tehty.


Yomi sai kunnian olla ensimmäinen cossi, jossa käytin korsettia alla, sekä ensimmäinen cossi, johon kuului oikeasti jäätävän iso miekka. Voitte varmasti kuvitella sen jännityksen ja ahdistuksen jota koin raahattuani kaverini avustuksella massiivisen finnfoam-palan opiskelijasoluuni ja jouduttuani miettimään että miten tästä eteenpäin. Ennen Yomin miekkaa en ollut ikinä askarrellut mitään finnfoamista, ja pelkäsin koko operaation epäonnistuvan alkumetreillään. Onneksi niin ei käynyt, vaikka pieniä hermoromahduksia miekan tekoprosessissa kyllä riitti. Miekka ei tosiaankaan ole täydellinen vaan siinä on miljoonamiljoonamiljoona pientä ja vähän suurempaa virhettä, mutta ainakin tiedän mitä teen ensi kerralla paremmin. Proppien päällystäminen tasaisesti on minun arkkiviholliseni yhdessä herrainkaulusten kanssa. :I

Sunnuntaina riitti jännittämistä vaikka muille jaettavaksi sillä osallistuin cosplaykisaan ja jouduin jännäämään sekä itse kisaa että sitä, kestäisikö massiivinen miekkani ehjänä tuomarointiin saakka. Ei miekka erityisen haurasta tekoa ollut, mutta miekan sullominen autoon vei hetken jos toisenkin, eikä conpaikalla liikkuminen ollut enää mitenkään yksinkertaista. Onneksi miekka sai levätä rauhassa (:D) bäkkärillä isoimman osan conpäivästä. Bäkkäri oli muutenkin paras asia ikinä, sillä siellä sai nauttia niin virvokkeista kuin ihanien cosplaymammojen seurastakin. Cosplaykisan väki oli kokonaisuudessaan supermukavaa ja siitä jäi todella hyvä fiilis. Mukavaa että myös näin pienessä conissa asiaan oli panostettu.

Bäkkäriselfie oli must.
Itse kisakuvat tulevat toivottavasti joskus, sillä yksi syistäni osallistua kisaan oli saada lavakuvia puvusta. Nekoconissa ei ollut varsinaista kuvauspistettä, mutta meidät kisaajat kuvattiin kisan jälkeen lavalla. Kisan jälkeen uskaltauduin myös pyytämään tuomaripalautetta ihka ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuomarien eteen meneminen pelotti kisan jälkeen enemmän kuin varsinaisessa tuomaroinnissa, sillä pääkoppani hoki minulle että koska en sijoittunut, tuomarien mielestä puvussani oli luultavasti miljoona virhettä (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että asianlaita olisi oikeasti ollut näin). Pelkäsin sillä hetkellä kovasti, että tuomarit pitäisivät pukuani yhtä virheellisenä ja rumana ja minua yhtä huonona cossaajana kuin mitä itse sillä hetkellä ajattelin lähinnä pitkäkestoisen stressin laukeamisen seurauksena. Näin ei kuitenkaan ollut vaan sain rakentavia kehitysehdotuksia, ja haluan ehdottomasti kisata vielä joskus. Ennen sitä pitää vain kehittyä tämänhetkistä paremmaksi.

Seuraava conini on huhtikuinen Cosvision, jonne olen suunnittelemassa, le gasp, ihka ekaa länkkäricossiani. Toisaalta minua houkuttaisi ihan hirveästi tehdä Cosvisioniin toinenkin uusi puku, mutta toisaalta muistan tekemäni uudenvuodenlupauksen. Suapi nähdä miten käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti