tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuopion miniminiconin gangstat

Kuopion mini-Chibicon tuntui tänä vuonna entistäkin pienemmältä. Tämä tapahtuma kuului selkeästi sarjaan "conit jotka eivät tunnu edes coneilta", sillä tapahtumapaikkana oli jälleen kerran kauppakeskus enkä suinkaan mennyt tapahtumaan ohjelman takia. Tänä vuonna tämä yksipäiväinen con sattui sunnuntaille, mikä selittänee ainakin osittain sen miksi itse kauppakeskuksen puolella meno oli suurimmaksi osaksi Kuollutta isolla K:lla. Toisaalta tällaiset piskuiset pikkutapahtumat ovat ihan virkistäviä, sillä niistä ei tarvitse juurikaan stressata, ja Chibiconiin oli kaiken lisäksi superhelppoa mennä sillä järjestettiinhän se kotikaupungissani. En siis valita, ja coniin mentiin muutenkin asenteella "noh tavataan nyt vähän kavereita, otetaan kuvia ja syödään".

Paricossit ovat tunnetusti parhautta, ja sellaista herkkua oli luvassa myös Chibiconissa. Koska rakastan DOGSia, ei ollut ihme että hurahdin vähän samantyyliseen GANGSTAan. Myöskään se, että lempihahmokseni valikoitui Worick, ei ollut mikään yllätys. Coniinmenoaamuna, ajaessani cossi päällä kohti conia, satuin ajamaan poliisin puhallutusratsiaan ja vähän kyllä nauratti kun selvisin puhtain paperein eikä poliisi pidättänyt prostituutiosta eikä yleisestä rauhanhäiritsemisestä. Cossi itsessään oli superhelppo sekä silmälappua lukuun ottamatta mukava päällä. En ommellut pukuun muuta kuin sen kirotun silmälapun, ja askartelutkin rajoittuivat peruukin stailaamiseen. Harmaita hiuksia tämä cossi onnistui silti tuottamaan, sillä jo lokakuussa eli toisin sanoen erittäin hyvissä ajoin tilaamani peruukki ei koskaan saapunut ja stressasin siitä valtavasti, mutta onneksi sain korvaavan peruukin about viikko ennen conia ja kerkesin stailaamaan sen kaikessa rauhassa. Ihana tukka vaikka itse sanonkin.

Kuvaajana toimi mae-rye!

Paricossiin kuului luonnollisesti myös se Worickin parempi puolisko (eikumitä) eli Nicolas, jota cossasi ihana Novadille. Oli niin hieno tunne nähdä toisen valmis cossi conipäivän alkaessa, paricossit ovat oikeasti parhautta. ;__; Rakkaista hahmoista seurasi tietysti hienoja (ja välillä myös vähän vähemmän hienoja kiitos allekirjoittaneen derppaavan perunanaaman) kuvia sekä erittäin huonoa läppää pitkin päivää. Silmävitsit on parhaita, ja Nico Nico nii. Ryhmäkuvista saamme kiittää mae-ryeta, prototyyppi-e:tä sekä cinnamonenia.


GANGSTAsta olisi kivaa saada joskus vähän laajempi ryhmä kasaan, mutta suapi nähdä miten käy. Worick on tällä hetkellä varsin hyvässä kunnossa vielä conin jälkeenkin, joten se lienee käyttövalmis koska tahansa tarvittaessa.

Seuraava con on Desucon Frostbite vajaan kuukauden päästä (apua), ja cossi(t) ei(vät) tunnetusti ole vieläkään valmiina. Vuoden 2016 Frostin osalta pukusuunnitelmani näyttävät pienten muutosten jälkeen tältä:


En päätynytkään cossaamaan Umarua niin kuin olin alun perin suunnitellut, vaan hahmoksi valikoituikin ihana Ebina-chan. Taidan olla superlaiska tai jotain, mutta kuten Worickin kohdalla, myös Ebinaan minun ei ole tarvinut ommella itse juuri mitään. Hame ja paita ovat valmiina Ib-cossista, sukat ja kengät taas Fersen-cossista. Peruukki on peräisin Mitsuru-cossista, mutta stailasin sen tietysti Ebinalle sopivaksi. Rusetin hurautin jo ompelukoneella kasaan, joten ainoa puuttuva osa on neidin hiuspompulat. Schneewittchen ja Edgeworth taas ovat paraikaa tekeillä ja molemmat erittäin kesken, yhh. Toivottavasti Schneewittchenin peruukki ei tee Worickeja ja jätä tulematta. Frostissa nähdään!

2 kommenttia: