keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Uimapojut (ja neiti) kauppakeskuscon kakkosessa

Katsudoconia ei kuulemma enää tule. Onpas nyt sellainen olo kuin olisi ollut mukana tekemässä historiaa kun satuin käymään molemmissa Katsudoissa.

Katsudoon tuli tänäkin vuonna lähdettyä meiningillä "höhö käydään nyt vähän näkemässä paikallisia kavereita ja kuvaamassa ja syömässä hyvin" eli toisin sanoen tänäkään vuonna itse tapahtumassa ei kiinnostanut juuri mikään. Olisihan siellä kyllä ollut yksi Watamote-aiheinen luento jonka vuoksi allekirjoittanut jo melkein saattoi pohtia rannekkeen mahdollisen ostamisen harkitsemista, mutta loppujen lopuksi hinta olisi ollut hyvin suolainen yhdestä luennosta. Rannekkeettomina cossaajahengaajaernuina saavuimme siis paikalle. Tänä vuonna yksin bussissa istuminen vaihtui neljän hengen henkilöautokyytiin mikä oli erittäin bueno juttu. Nelikkomme heitti ylleen uimapukuja tai koulupukuja kasuaalimmat Free!-cossit (meillä pojilla nämä cd:n kannesta tutut versiot) jotka olivat perin helpot päällä ja sopivat hyvin syyssäähän. Harukana tamucist, Rininä claire, Gouna ginger-I ja Makotona minä.  

hakaneula kuvaili!
Makoto-peruukki oli saapuessaan kirkkaanvihreä, siis niin vihreä että sitä olisi voinut luulla tekonurmeksi tai käyttää Kuroko no Basuken Midorimaa cossatessa. Onhan Makotolla toki virallisen tiedon mukaan vihreät hiukset, mutta kuvissa herran kuontalo näyttää sekoitukselta ruskeaa ja oliivinvihreää ja siihen pyrin itsekin. Alun epätoivo vaihtui pian kylmänviileään stailaukseen ja töpötin peruukin täyteen ensin ruskeaa luomiväriä ja sitten aurinkopuuteria. Kuulostaa ehkä vähän kämäiseltä ja kaukaa haetulta mutta kyllä siitä oli apua. En saanut peruukkia ihan niin piikikkääksi kuin olisin tahtonut, etenkään otsahiukset eivät pysyneet asemissaan vaikka olin suurin piirtein upottanut koko peruukin got2b gluediin. Jospa ensi kerralla sitten. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut conissa näin helppoa cossia päällä, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua korkokenkiin, metrinmittaisiin perukkeihin, jättihameisiin ja mukana raahattaviin miekkoihin verrattuna. Makoton asukokonaisuus saatiin kasaan H&M:n, kirpparien ja lainatun jakun voimalla -- hyvää hermolomaa. Herran cossaamisessa ongelmia tuotti peruukin lisäksi ainoastaan se, että en oikein osannut poseerata. Makoto on ehkä yksi maailmankaikkeuden herttaisimmista hahmoista ja valaisee ympäristönsä suloisella hymyllään, kun taas itse olen tottunut cossaamaan supercooleja uroita ja kulmien alta tuijottavia örmykörmyjä. Yritä siinä hymyillä sitten ilman että näytät joko sieniseltä tai saalistajalta. Tämäkin asia pitää korjata seuraavaan Makoton cossaamiskertaan mennessä. 

Itse Katsudoconista minulla ei ole paljoa sanottavaa vaikka vietimmekin aika paljon aikaa Forumin tiloissa. Edelleen olen sitä mieltä että tapahtuma on enemmän "animeteemapäivä" kuin oikea con, sillä ensikertalaisten ja harrastuksen ulkopuolisten houkutteleminen yhdistettynä valittuun tapahtumapaikkaan ei tarjoa perusconkävijälle kamalasti confiilistä tai mitään uutta. Kuikuilimme vähän cosplaykisaa mutta muuten ohjelma jäi -- luonnollisesti -- rannekkeettomilta sivuun. Ohjelman takia en ole kumpanakaan vuonna Katsudoconiin lähtenyt vaan olen päätynyt paikalle kaverien tapaamisen ja photoshoottailun sivutuotteena. En usko olevani ainoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti