keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Nunna, "konna" ja kuningas viidennessä kesä-Desussa

Kirjoittelenpa näin coninjälkeisessä flunssassa teille siitä minkä vuoksi tukkoinen nenä, kipeä kurkku ja muutenkin pöhnäinen olo eivät tunnu ollenkaan pahalta hinnalta tämänvuotisesta Desuconista.

Perjantai.
Perjantaina oli oikea desusäiden desusää, mutta eipä se onneksi pahemmin conitusintoa lannistanut. Kuvailukin luonnistui sateen tauottua hetkeksi ja silloin niitä otoksia tulikin sitten räpsittyä oikein kunnolla. Itse asiassa sain photoshootattua Katea erään valokuvaajan kanssa ja nyt odottelen jännityksellä kuvia. Suurimmaksi osaksi perjantai-ilta kului loppujenlopuksi sisätiloissa. Ihan ensiksi olivat luonnollisesti luvassa avajaiset, jotka olivat omasta mielestäni ehkä parhaimmat Desuconin avajaiset tähän mennessä. Niistä jäi uskomattoman vinkeä ja oikein desumainen fiilis joka kantoi koko loppuconin ajan, pisteet siis tästä! Itse asiassa fiilis oli niin vinkeä että onnistuin unohtamaan toisen kasseistani saliin ja jouduin siis etsiskelemään sitä pienoisessa paniikissa. Onneksi meikkini, sateenvarjoni ja juomapulloni sisältänyt kassi löytyi varsin nopeasti infosta. Avajaisten ja shoottailun lisäksi käväisin jälleen Speedmeetingissä, joskin touhu jäi osaltani varsin lyhytaikaiseksi sillä väsymys painoi päälle ja päätin lähteä majapaikkaan nukkumaan jo puoli kymmenen aikoihin.

Kate tuli tosiaan kursittua kasaan about viikossa ja puku oli yhä kesken alle vuorokauden päässä lähdöstä. Kiire siis tuli ja se näkyi ehdottomasti laadussa. Aika moni itku, parku ja surku meinasi päästä pukua tehdessä sillä huomasin tekeväni miljoona ärsyttävää pikkuvirhettä jotka olisin todennäköisesti osannut välttää mikäli aikaa ja motivaatiota hienompaan pukuun olisi ollut enemmän. Lopputulos oli niin epäsiisti ja ruma että melkein jo luulin hypänneeni ajassa takaisin vuoteen 2010 jolloin pukujeni laatu oli hyvin kyseenalainen. En edes kehtaa luetella kaikkia Katen puvun epäkohtia, mutta sen verran sanon että kertakäyttöiseksi tämä puku nyt jäi ihan siitäkin syystä että eräs sen osista on sellaisessa kunnossa ettei sitä enää ehjäksi saa. Ehkä ihan hyvä vain. Päällä puku oli sentään ihan mukava ja helppo, mitä nyt välillä piti vahtia ettei hameenhelma vahingossa noussut liikaa. Kengät tosin saivat jalkani itkemään jo ennen itse coniin pääsyä mutta se oli puhtaasti omaa syytäni -- Katen saappaissa kun ei kuuluisi olla korkoa lainkaan mutten löytänyt viikon aikana yksiäkään täydellisiä kenkiä joten oli pakko tyytyä korollisiin. Alun perin minun piti tehdä bootcoverit tasapohjaisiin kenkiin mutta koska Katen puvun kangasta ei yksinkertaisesti riittänyt kuin juuri ja juuri itse vaatteisiinkin, ei tämä ollut valitettavasti mahdollista.

"E-emmä vakoile pikkusiskoani, mä vaan.. kykin täällä."
Kaikista puvun virheistä huolimatta Katen cossailu oli loppujenlopuksi ihan hauskaa. Kuviakin pyydettiin, mikä oli itselleni tosi positiivinen yllätys! Toisaalta nyt kun pohdin asiaa tarkemmin ei liene kovinkaan eriskummallista että Haganai-cossaaja tunnistetaan juuri Desuconissa -- vaikka osa kuvaa pyytäneistä ilmeisesti luulikin että cossasin Mariaa. En minä nyt omasta mielestäni sentään ihan kymmenvuotiaalta näyttänyt. :''D 

Lauantai (kuvaajana Megane-kun).
Lauantai olikin Desu-päivistä se jota olin odottanut ehdottomasti eniten, sillä sinä päivänä iso ja pitkään suunniteltu Magi-ryhmämme kokoontui ihka ensimmäisen kerran. Onneksi desusää väistyi sen verran että ulkona photoshoottailu onnistui. Lauantaipäivä menikin siis kivasti ryhmäillessä, minkä lisäksi poikkesimme porukalla katsomaan Eurocosplay- ja Hall cosplay -kisat. Täytyy kyllä sanoa että molemmat kisat olivat aivan uskomattoman tasokkaita! Iho meni ihan kananlihalle muutaman Eurocosplay-esityksen aikana ja Hall cosplay -sarjan Alex Louis Armstrong aiheutti ehkä pahimman ihkutusreaktion pitkään aikaan. Eurocosplayn voitto meni kyllä aivan oikeaan osoitteeseen, niin upea Amir herttaisine esityksineen. ;_; Suomalaisen cosplayn taso on kyllä noussut hurjasti niistä vuosista kun itse aloittelin tätä harrastusta. Hyödynsin lauantaina jälleen kerran myös conin cosplayshoot-mahdollisuutta ja käväisin kuvauttamassa Sinbad-cossiani rantakallioilla sekä sataman lähellä sijaitsevassa puistossa. Niitäkin kuvia odotellessa!
 
Viiksivallut.
novadille kuvasi, myös alemmat kuvat.

Ryhmäily oli ihan sairaan mukavaa, tahtoisin vain takaisin lauantaipäivään. ;_; Muutenkin Sinbadina conpaikalla liikuskelu oli ihan hävyttömän hauskaa. Palaillessani takaisin ryhmän luokse cosplayshootin jälkeen tajusin juuri toteuttaneeni pitkäaikaisen haaveeni: cossasin rakasta lempihahmoani, kaunis "tukkani" liehui tuulessa ja kiitos lukuisten proppieni kilisin tyylikkäästi kävellessäni. Tämä oli ollut siis minulla haaveena siitä asti kun ensi kerran pohdiskelin Sinbadin cossaamista. Oman lempihahmon cossaamisessa on mielestäni vain sitä jotain mitä ei pysty saavuttamaan mikäli cossattava hahmo on vain "ihan kiva".


"M-mutta Masrur, mä jäädyn! :'C"
Oli Sinbadin pukuilemisessa myös omat ongelmansa, kengät heti ensimmäisenä. Kuten jo photoshootpostauksessa taisinkin mainita, en pystynyt edes seisomaan kyseisillä tossuilla ilman että jalkani huusivat tuskasta. Jo iltapäivällä kumpaisestakin pikkuvarpaastani olivat jo lähteneet nahat -- onneksi sekä kavereillani että minulla oli rakkolaastaria matkassa. Olin tohvelit jalassa ainoastaan kuvissa (enkä edes kaikissa niistä) ja paikasta toiseen hiihtämisen hoidin joko paljasjaloin tai mustat ballerinat jalassa mutta silti rakkaat räpyläni ovat vieläkin aika pahannäköiset. Toinen, vähän yllättävä varjopuoli koskikin sitten, miten sen nyt sanoisi, yli-innokkaita hahmon/sarjan faneja. En pahastu halaamisesta, mutta lupa siihen kannattaa silti aina kysyä sillä joku voi oikeasti pahastuakin. Suupielten/poskien pussailusta taas häkellyin aika pahasti, etenkin kun sekin tapahtui täysin yllättäen ja lupaa kysymättä. Eivät nuo nyt mitään kovin pahoja järkytyksiä olleet mutta oikeasti, se luvan kysyminen ennen vastaavia "hellyydenosoituksia" olisi varsin tärkeä juttu. Siellä puvun sisällä kun kuitenkin löytyy 3D:tä eikä 2D:tä vaikka muulta voisi vaikuttaakin -- toisaalta 2D:n tapauksessa Sindrian kuningasta luvatta pusutelleella olisi saattanut olla vastassaan verenhimoinen kenraali tai kaksi. Mutta tämä nyt on jo varsin tuttua huttua jokaiselle conkävijälle.

Sunnuntai. paneroitukala kuvasi.
 Sunnuntaina ehdin olla conissa vain nelisen tuntia ja ne kuluivatkin sitten jälleen Magi-ryhmäilyyn sekä maid-kahvilassa käymiseen. Lumikinosten loistaessa poissaolollaan päädyin käyttämään Kassimia siinä toivossa että saisin vihdoin muutaman (lumettoman) ulkokuvankin kyseisestä puvusta. Ja sainhan minä!

paneroitukala kuvasi.
tamucist kuvasi.

 Sunnuntaina ryhmämme sai vahvistusta parin hahmon nuoremmista versioista mikä oli todella hauska sattuma, etenkin kun loppujenlopuksi jokaista nuorempaa versiota kohti löytyi yksi aikuinen versio hahmosta. 

Niin kivat kivet. paneroitukala kuvasi.

Viides Desuni siis sisälsi -- varsin poikkeuksellisesti -- todella vähän conin virallista ohjelmaa mutta sitäkin enemmän laumaeläimen leikkimistä, kavereiden kanssa oleilua, stressittömyyttä ja hyvää mieltä. Pari ohjelmanumeroa olisi kyllä kiinnostanut mutta suurin osa niistä sijoittui itselleni huonoon aikaan enkä siis päässyt näkemään yhtäkään. Sarjakohtaisista ohjelmista yksikään ei sattunut olemaan itseäni kiinnostava mikä on Desuconin kohdalla varsin harvinaista. Iltabileissä piipahdin mutta nimenomaan piipahdin joten en osaa sanoa niistä hirveästi mitään, paikka ainakin oli edellisvuotista parempi. Cosplaypukujen meressä näkyi niin paljon Hetaliaa ja Homestuckia että miltei jo epäilin päätyneeni ihan toiseen coniin ihan toisena vuotena, mutta onneksi myös conkuvassa tallusteli vastaan sellaisiakin pukuja joita oli toivonut näkevänsä jo pitkään.

Tässä hyvä esimerkki.
Kavereiden Märchen-puvut.
Soulless-cosplayta! ;_; <3

Ehdoton kuvauskohde Catherinen juuri läpäisseelle.

 Tiivistettynä: yksi parhaimmista coneista joissa olen tähän mennessä ollut ellei jopa paras.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti