torstai 25. lokakuuta 2012

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?

Eiiih. Arvasin että Bishop-cossi oli liian helppo ollakseen totta. Päätin tulevaa DOGS-photoshoottia silmällä pitäen vähän päivittää cossiani ja tehdä kävelykepistä ihan "oikean" version eli kävelykepiksi naamioidun miekan.

Tuiki tavallinen kävelykeppi...
...eiku oho.
Kuten yleisesti tiedetään, minulla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta kunnon propeista. Tämä taas johtuu osaksi siitä etten vain ole sattunut tykästymään massiivisia proppeja heilutteleviin hahmoihin ja osaksi siitä, että olen ollut suoraan sanottuna laiska. Niin cosplayssa kuin muillakin elämäni osa-alueilla tykkään pysytellä visusti omalla mukavuusalueellani enkä kovin helposti kokeile uusia asioita epäonnistumisen pelossa. Jos havaitsen potentiaalisen cossattavan jolla on joku vaikea proppi, hylkään helposti koko hahmon sen suurempia ajattelematta tai edes tajuamatta että syynä toimii nimenomaan hahmon proppi. Ihan kuin aivoni olisi ohjelmoitu hylkimään kaikkea uutta. Aina kun aloitan cosplayssa jonkun aiempaa vaikeamman projektin, pieni ääni päässäni alkaa kirkua sydäntäsärkevästi ja käskee pistämään homman poikki ennen kun on myöhäistä. "Etkö näe miten toivotonta tämä on? Voit vielä kääntyä takaisin. Äkkiä nyt ennen kuin huomaat haaskanneesi täysin turhaan projektiin roppakaupalla aikaa ja rahaa!" Pahinta tässä on se, että useimmiten teen niin kuin ääni sanoo. Esim. Mask*DeMasquen kanssa syy projektin kaatumiseen ei ollut yksistään motivaation lopahtamisessa vaan aika pitkälti myös tässä mukavuusalueella pysyttelemisessä.

Kuitenkin olen jo pitkään tuuminut, että jos haluan kehittyä cosplayerinä minun on kehityttävä myös proppien tekijänä. Mikäli myös haluan saavuttaa tavoitteeni (palkintosijan jossain cosplaykilpailussa) ei siihen riitä kehittyminen pelkästään ompelemisen saralla; hyvin usein (ellei jopa lähes aina) kisan voittajilla on upeiden vaatteiden lisäksi mukanaan myös taidokkaasti väsätty taikasauva/miekka/jättiläiskirves/jne. Tämän vuoksi päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja ryhtyä harjoittelemaan proppien tekoa. Ihka ensimmäinen miekkani on yhä työn alla ja sen tekeminen onkin sujunut yllättävän hyvin -- mikä tosin johtuu todennäköisesti siitä ettei kyseessä ole mikään mielikuvituksen rajamailta paperille rahdattu ylimaallinen ilmestys vaan melko simppeli perusmiekka yksinkertaisessa huotrassaan. Bishopin miekka osoittautui kuitenkin vähän vaativammaksi projektiksi yksinkertaisesta ulkomuodostaan huolimatta. Lähdekuvien puute oli ensimmäinen kohtaamani ongelma, sillä keppiä ei nähdä miekkamuodossa kuin ainoastaan yhdellä mangapokkarin sivulla, ja silloinkaan saatavilla ei ole kokokuvaa. Kuva oli kuitenkin tarpeeksi tarkka kaataakseen haaveni yksinkertaisesta pistomiekasta, jonka olisin voinut tehdä helposti alkuperäistä kävelykeppiä muokkaamalla. Siitä alkoikin sitten suunnaton uurastus ja vieläkin suurempi stressi. Ehdottomasti suurimmaksi ongelmaksi ja ahdistuksen tuottajaksi osoittautui kävelykepin osan (pyöreä), välikappaleen (pyöreä) ja miekan terän (litteä suorakulmainen) liittäminen yhteen. Kokeilin pikaliimaa, massalla yhdistämistä ja kontaktiliimaa useampaankinn otteeseen. Kaikki hyödyttömiä; joka ikisellä kerralla keppi vain huojui eikä suostunut kestämään kasassa. Tästä lannistuneena turvauduin vaihtoehtoon jota tulen kiroamaan vielä photoshootpäivänäkin: iskin muutaman naulan kappaleiden läpi. Nyt keppi on kasassa, mutta näyttää tavattoman rumalta liitoskohdan peittävyydestä huolimatta. En kehtaa edes ottaa siitä kuvaa blogia varten. Kun keppiä katsoo sivusta, näkee selvästi etteivät terä ja keppiosa ole keskeltä kiinni toisissaan.


 Olen siis virallisesti tehnyt yhden cosplay-urani rumimmista propeista ja pieni ääni päässäni räkättää voitonriemuisesti. "Näetkö nyt? Tämän siitä saat kun yrität. Nyt kaikki näkevät miten paska cossaaja olet oikeasti. Pysy jatkossa vain siinä mitä osaat edes jotenkuten!" Tällä hetkellä tekisi mieli kuunnella ääntä, piiloutua sängyn alle ja välttää visusti kaikkea mikä voidaan yhdistää sanaan "cosplay". Tuntuu siltä, että kaikki yritykseni kehittyä paremmaksi cossaajaksi ovat murskana. Miten voin ikinä saavuttaa tavoitteeni jos en edes kykene tekemään näinkin yksinkertaista proppia? Tuntuu että vaikka kuinka yrittäisin en ikinä tule saavuttamaan sitä tasoa jonka haluaisin. Olen harrastanut cosplayta noin 6-7 vuotta mutta en osaa vieläkään tehdä edes siedettävännäköisiä proppeja. Polyuretaani, hartsi, finnfoam, kanaverkko; nämä sanat ovat yhä edelleen minulle kuin hepreaa enkä pysy edes kuvittelemaan itseäni niitä käsittelemässä. Pettymys omaan itseen ja edistymiseen saavat mielen matalaksi. Haluni kehittyä paremmaksi cossaajaksi on suuri, palava, mutta taitoni laahustavat auttamatta jäljessä. Tekisi mieli sanoa että mitä järkeä yrittää jos lopputulos on joka tapauksessa kehno, mutta toisaalta tiedän varsin hyvin että jos ei kokeile, ei voi onnistua. Esteenä kehittymiselleni on nimenomaan tämä pieni ääni joka käskee karttamaan kaikkea uutta. Ehkä vielä jonain päivänä (tai mieluummin ehkä tässä lähiaikoina) pystyn vihdoin nujertamaan sen.

Haavoja nuollessani huomaan aivojeni asettavan minulle kaksi vaihtoehtoa: 1) luovuta ja pysyttele mukavuusalueella ja 2) ota vaari epäonnistumisesta ja tee ensi kerralla parempi. Tiedän kumpaan minun on tartuttava, mutta tällä hetkellä olen liian lannistunut tehdäkseni sen. Ensi kerralla sitten, antaa pölyn vähän aikaa laskeutua. Kyllä minä vielä täältä nousen.




1 kommentti:

  1. Mutta ei proppeja voi osata tehdä siltä pohjalta, että osaa ommella cossipukuja. Se on vähän kuin sanois, että osaathan sä piirtää, totta kai siis osaat myös muotoilla savea. Kyllä se siitä, kun jaksaa vaan uskoa kehittyvänsä joka yrityksellä.

    VastaaPoista