keskiviikko 15. elokuuta 2012

Juuh elikkäs Persona 3 -photoshoot

Viime viikonloppuna hyppelehdimme porukalla Persona 3 -cosseissa photoshoottia pitämässä. Alun perin tarkoituksena oli ollut pitää shootti suhteellisen isolla porukalla, mutta erinäisistä syistä johtuen "jouduimme" kokoontumaan tällä kertaa vähän pienemmällä lössillä ja siirtämään "kunnon" shootin syyskuulle. Sitä odotellessa, siis.

Persona 3 ei ole minulle henkilökohtaisesti (ainakaan juonen ja yleisen tunnelman puolesta) ihan yhtä rakas kuin Persona 4, johtuen todennäköisesti siitä että pelasin nelosen ensin ja siihen liittyy varsin nostalgisia muistoja -- loistavia pelejä toki ovat molemmat. Yksi ristiriita on kuitenkin havaittavissa: vaikka pidän Persona 4:stä kokonaisuutena enemmän kuin Persona 3:sta, on kolmosessa jotenkin fanitettavammat hahmot. Nelosen päähenkilökööri on todella sympaattinen kokonaisuus ja pidän heistä kaikista lähes yhtä paljon --joistakin vähän enemmän kuin toisista -- mutta kolmosta pelatessa huomasin oikeasti fanittavani muutamaa hahmoa. Ensimmäinen ihkutuksen kohde oli forever fabulous oppilaskunnan puheenjohtaja eli teloitusten kuningatar Mitsuru Kirijo, jonka cossaamisesta olenkin haaveillut täällä blogissa jo pariin otteeseen. Juuri Mitsurua päädyinkin sitten shootissa cossaamaan, ja ainakin omasta mielestäni lopputulos oli (ainakin kuvissa) ihan jepa. Kuvat ovat joko HekiSeijuron, Novadillen tai clairen ottamia.

Shadow'ntappokatseet. Ja claire Akihikona.
Tartaruksen lattia paras lattia.

Tiivistettynä: Personointi oli varsin mukava tapa viettää viikonloppua ja hyviä kuviakin löytyi vaikka millä mitalla. Kivaa oli, cossit olivat (yllättävän viileään) elokuiseen säähän sopivat, löysimme hyviä kuvauspaikkoja ja hyvää ruokaa tuli syötyä ihan liikaa. Positiiviset fiiliksethän tästä jäi ja odottelenkin nyt innolla sitä isompaa shoottia. Jos hyvin käy, cossailen siellä toista lempihahmoani, Shinjiroa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti