maanantai 2. heinäkuuta 2012

Piilolinssipaniikki ja muita fiiliksiä Animeconiin liittyen

Olen aaseista aasein. Hirnun unissani. (Lainaus Mary Hoganin kirjasta "Ihan kivat kasvot".) Olen nimittäin ilmeisesti onnistunut hävittämään Lottie-piilolinssit näin kahta viikkoa ennen Animeconin cossikisaa. Viimeksi näin ne kirjahyllyni päällä, ja ihan kyseisen hyllyn vieressä kököttää roskakori johon vaihdoin pussin muutama päivä sitten.

Arvatkaapas kenen luona roska-auto vieraili aiemmin tänään.

(Viiden pisteen vihje: kyseinen henkilö on blogisti, käänsi äsken suurinpiirtein koko talon ylösalaisin ja hakkaa tällä hetkellä (kuvainnollisesti) päätä seinään.)


Kauniit, ylihinnoitellut piilolinssini. Yhyhy. Ne olivat Lottielle lähes täydelliset eivätkä edes kirvelleet silmiä.

Uusiin samanlaisiin minulla ei oikein olisi varaa (ja tuntuisihan se 70 euron maksaminen kaksista täysin samanlaisista piilolinsseistä aika suolaiselta), eikä Youknowit.comistakaan ehdi tilaamaan kun Paypal-tilillä ei ole tarpeeksi rahaa ja rahan siirtyminen tilille + linssien toimitus Suomeen veisi niin paljon aikaa etteivät linsit ehtisi ajoissa Animeconiin. Ainoa vaihtoehto näyttäisi tällä hetkellä olevan näiden linssien tilaaminen. Jos muistan ihan oikein, nuo olivat toinen vaihtoehto alkuperäisiksi Lottie-linsseiksi. Eiväthän ne ihan samanmoiset ole, mutta kelpaisivat varmasti. Jos en löydä alkuperäisiä mistään (mikä on hyvin, hyvin todennäköistä) joudun tilaamaan nuo. ggkgkgjlgajlagkgajkk. Olen parannellut tässä Lottieta vähän muutenkin ja vielä on vaikka mitä tehtävää. Hupun kaulus pitäisi kiinnittää, korkokenkiin pitäisi varata rakkolaastari + pienennyssysteemi -viritelmä, itse pukuun täytyisi ommella parit nepparit lisää ja viitan kiinnityssysteemi pitäisi miettiä uudelleen. Kyllä minä noista pikku korjailuista vielä selviän, mutta kun Lottieta varten pitäisi myös väsätä uudet hansikkaat, mitä en todellakaan odota innolla.


Yksi asia on sentään Lottien suhteen kunnossa: sain nimittäin korjattua päällyshameen röyhelöt. Nehän ovat siis valkoista satiinia, joiden reunat käänsin tuplana siistin lopputuloksen saamiseksi. Desuconissa kuitenkin huomasin, että käännetyt reunat olivat kamalan paksut ja käänsivät välillä röyhelöt epäsiistin näköisesti. Niinpä leikkelin röyhelöiden reunoja vähän lyhyemmiksi ja ryhdyin uusiin siistimishommiin.


Tällä kertaa ompelukonetta ei tarvittu vaan poltin röyhelöiden reunat siisteiksi kynttilän avulla, sillä satiinihan sulaa lämmössä. Tätä metodia olen käyttänyt aiemmin satiinisten hiusnauhojen siistimisessä niin, etteivät nauhat purkaudu päistä. Varsin helppo ja hyväksi todettu menetelmä, ainoana miinuspuolena se että sormia piti jatkuvasti varoa. Suosittelen muillekin.

Tulinpa näemmä sitten samalla kertaa paljastaneeksi kisasuunnitelmani Animeconia varten, hoh. Lottiena olen siis menossa kisaamaan ja jonkinlaista esityksentynkääkin pitäisi väsätä. Tämä tuleekin olemaan ensimmäinen kerta kun osallistun yksin kisaan, jossa pitää väsätä puvun lisäksi myös kunnon esitys. Mainittu esitys on muotoutunut pääni sisällä lähes valmiiksi ja ääniraitakin on valmiina, vielä pitäisi vain saada kunnolla treenattua. Se kun on jäänyt vähän vähemmälle koska videopelit laiskuus kesätyöt ja yleinen häseltäminen. Olemme myös Hollyn kanssa väsänneet niska limassa Mawaru Penguindrum -cossejamme, jotka osoittautuivatkin mystisesti vaikeimmiksi kuin mitä olimme odottaneet. Tällä hetkellä meillä molemmilla on kasassa tuunatut kengät, kauluspaidat sekä puolivalmiit takit, minulla myös housut sillä Edgeworth-pökät sopivat mainiosti Kanban koulupukuun. Jäljellä on siis vielä liivien tekeminen, sopivien solmioiden etsiminen/väsääminen itse (?) sekä peruukkien stailaaminen. Paniikki alkaa hiipiä pikkuhiljaa niskaan, mutta ehkä tästä selvitään ja vielä ajoissa. Toivossa on hyvä elää, sanoi kirppukin.


2 kommenttia: